26.4.2017

Kohti uutta kierrosta

Rumpalirobotti oli viime vuoden kurssin satoa.
Robotiikkakurssin toinen kierros lähtee käyntiin Sotungissa jaksossa 2 ensi lukuvuonna ja viime kerrasta on viisastuttu. Uudella kierroksella kurssi on TO2- kurssin paikalla, jolloin kurssin syventävyyden toivotaan tuovan kurssille lisää opiskelijoita. Kokonaan uutena elementtinä kurssille tulee robotin osien valmistaminen 3D- tulostimella. 

3D- tulosteiden aikaansaamiseksi täytyy ensin opetella käyttämään jonkinlaista 3D- mallinnusohjelmaa. Ajatuksena on käyttää yksinkertaisissa muodoissa ilmaista Tinkercad- ohjelmaa ja tarjota edistyneimmille opiskelijoille suoraan ammattilaistason AutoCADia. AutoCAD on oppilaitoksille ilmainen, mutta sen haittapuolena on hieman tutustumista vaativa käyttö. Tulosteiden valmistuksessa ongelmaksi muodostunee kiusallisen pitkä tulostusaika. Pienenkin osan tulostamiseen voi hyvin mennä lähes tunti. Tulostaminen täytyy siis tehdä oppituntikehyksen ulkopuolella. Tulostinta on kuitenkin jo kokeiltu jonkin verran, ja opiskelijoille sen käyttö ei ole ongelma. Tuntien ulkopuolelle kurottaminen mahdollistaakin uuden elementin ottamisen kurssille, jossa sisältöä on valmiiksi jo ihan riittämiin.

Ensimmäisellä kurssilla havaitut tietokoneongelmat ovat myös kehittämisen kohteena toisella kurssilla. Luokkaan tulee muutama varatietokone, joihin on asennettuna ohjelmistot valmiiksi. Aikaisemmin erilaiset päivitykset sekä ohjelmistoversioiden yhteensopimattomuus aiheuttivat kiusallisia ongelmia kurssin alussa.

Toivomme hartaasti, että kurssi saataisiin sementoitua tällä kierroksella koulun rutiineihin, ja se jäisi pyörimään elinvoimaisena hankkeen loppumisen jälkeenkin.

-Matti Keskinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti